Harhautus

Siitä on taas vähän yli viikko, kun olen tänne mitään kirjoittanut. Ehkä pidempikin aika, mutta olen ollut "kiireinen". Sertralin aloitusoireet lähtivät noin viidessä päivässä, mutta pian pitäisi nostaa taas annosmäärää, joten lisää uneliaisuutta ja epämukavuutta on luvassa. Minulla on ollut itseasiassa tämä viikko talvilomaa, jonka olen viettänyt lähes kokonaan neljän seinän sisällä, rauhassa, nukkunut paljon mutta yrittänyt pitää unirytmiä kasassa. Tänä yönä se ei ilmeisesti ihan onnistunut, melatoniini ei nyt auttanut ja pohdin, ottaisinko toisen ja kokeilisin uudestaan.

Kävin tiistaina taas pykologilla ja juteltiin hieman lapsuudesta ja niistä asioista, jotka olsivat voineet aiheuttaa kaiken tämän. Koin myös pienen valaistumisen tämän istunnon jälkeen, kun tajusin dissosioivani herkästi esimerkiksi silloin, kun juttelimme niistä vaikeista asioista. Minun oli vaikea pysyä siitä puhuessani keskittyneenä ja aivoni yrittivät hämätä minua ajattelemaan vain niitä hyviä muistoja lapsuudesta ja olisin helposti päässyt vetäytymään omiin maailmoihini lasittunein silmin, mutta kykenin silti kuuntelemaan ja puhumaan. Tästä dissosioinnista, poissaolevuudesta, keskittymiskyvyttömyydestä ja ajassa liikumisesta tulemme puhumaan ensiviikon istunnossa lisää. DKT:sta ei ole vielä enempää puhuttu, ehkä toistaiseksi tämä onkin vain tällaista alkukarsintaa, jotta päästään aloittamaan varsinainen avohoito. Ainakin tältä minusta tuntuu.

Olen kokenut tähän mennessä lääkkeen aloittamisesta (2 viikkoa) edelleen vainoharhaisuutta, hiukan ahdistuneisuutta, hermostuneisuutta, mutta en ole räjähtänyt vielä. Ehkä oloni on muutaman prosentin rauhallisempi, mutta nuo tunteet ovat edelleen siellä jossain syvällä, ehkä tämä vie oman aikansa vapautua. Ruokahalu on ollut... parempi, sillä olen syönyt vähemmän, mutta "ahmimiskohtauksia" on tullut pari kertaa. On silti heppoa syödä vähemmän kun ruoka ei niinkään maistu.

Nyt kokeilen nukahtamista uudestaan, kirjoittelen jälleen kuulumisiani tuota pikaa.

Pieni sekavuus

Eipä oikein huvittaisi kirjoittaa tätä, mutta toisaalta purkaminen varmasti auttaa edes hetkellisesti oloa.

Raha-asiat kusee. Ovat kusseet jo kuutisen vuotta, eli sen ajan, minkä olen yksinäni asustellut. En osaa maksaa mitään ajallaan, josku rahaa on mennyt tuhlailuun (stressinlievityskeino: osta pesuaineita ja kaikkea turhaa mitä et tarvitse... ei näin..) ja maksamattomat laskut kertyvät ja sain taas vaivoin maksettua suurimman osan, mutta nyt jännitän huomista..

Sain kirjeen, jossa annettiin ymmärtää, että minulle pistetään maksuhäiriömerkintä, omaa huolimattomuuttani olin taas ilmeisesti unohtanut tai kadottanut laskuja, jotka piti maksaa. Mutta maksoin nyt myöhässä jonkun kolminumeroisen summan, ja jännitän, katkaisisiko se nyt tuon homman, etten joudu pahempaan liemeen.

Työssäoppiminen on mennyt... Sanotaanko nyt näin, että kohtalaisesti. Ei nyt ahdista tai vituta, mutta aika kuluu helvetin hitaasti ja ehkäpä jopa hukkaan.
Minua stressaa! On niin monta asiaa, joita tulisi käsitellä ja hoitaa. Raha-asiat, työssäoppiminen, mielenterveys, koti...

Että tällä kertaa vähemmän siististi kirjoitettu stressinpurkuteksti. Tällä hetkellä ei millään tavalla rento olo. Ehkä hieman väsynyt.

Huippaa

Uskalsin ottaa lääkkeen ja käperryin sänkyyn muutamaksi tunniksi. Herättyäni hieman kuvotti ja huimasi. Pääsin kuitenkin elokuviin, jonne Rakas vei minut, ja se piristi. (Vuonna 85)
Nyt huipaa joten siirryin sängylle kirjoittelemaan.
Haukottelen jatkuvasti ja väsyttää. Menen hetkeksi lepäämään...

En halua, enkä pysty!

Yöllinen puhelu herätti minut klo 01:00 ja siitä asti olen jo valvonut tähän aamukuuteen.

Minua mietityttää Sertralin ja luen haittavaikutuksista, melkein itken ja pelkään aloittaa.

Pelkään, että seksihalut menee, että ahdistaa ja tärisyttää (näitä melkeen kaikilla ketkä ovat tätä käyttäneet) ja en halua olla yksin täällä jos jotain sattuu ja päässä napsahtaa ja olen yksin............... Pelkään että nämä sivuvaikutukset ajavat Rakkaan pois koska "muutun".

Ahdistaa ja ahdistus kasvaa mitä enemmn tätä ajattelen.

Vaikuttaako tämä minun työssäoppimispaikalla työskentelyyni? Hävettää, että joudun paljastamaan huonovointisuuteni ja näiden ahdistusteni syyn sillä en jaksa valehdella että "olen kipeä" koska se vaikuttaisi heti arvosanaani. Vituttaa, että tämä rumba taas alkaa ja pelkään aloittaa tuota lääkettä niin helvetisti enkä tiedä mitä teen.. Kun lupasin jo itselleni.. Ja pelkään että oksettaa kokoajan ja ahdistaa. . .


En halua en halua en halua... Ja silti tiedän että pitäisi edes kokeilla mutta pitääkö minun olla yksin? Mitä, jos saan painajaisia? Mitä jos.... :(

Harkintaa

Noniin, käyvin nyt siellä lääkärin ja psykologin yhteisvastaanotolla, ja he harkitsevat vielä sitä, pääsisinkö DKT:n mukaan vai menenkö vain psykoterapiaan. (Haluaisin DKT koska siellä on muitakin enkä olisi yksin ja tätä terapiamuotoa en ole vielä saanut kokeilla.) Nyt aloitetaan kuitenkin lääkitys ensimmäiseksi, ja noita lääkäkriaikoja tippuu sitä mukaa, kun siellä nyt käyn jne.
Aamukavin ääressä istuskelen ja päätin, että josko siirtäisin tämän ensimmäisen sertralinini (25mg-->50mg parin viikon jälkeeen) lauantai-aamuun, jotta tottuisin sitten siihen kuvotukseen ja mahdollisiin muihn sivuvaikutuksiin  viikonlopun aikana. Totuuden nimissä... Harkitsen lääkkeen ottamistsa ollenkaan. Pelkään ja muistan edellisen kerran, kun minulla oli mielialalääkitys ja se väsytti ja jos nyt suoraan sanon, pelkään ehkä eniten seksuaalisen halun vähentymistä. :D Varoitin Rakasta tuosta sivuvakutuksesta, joka ilmenee joissain tapauksissa, mutta hän sanoi, että se on Ok. Mutta silti minä pelkään, että mitäpä jos...

Tuosta DKT (dialektinen käyttäytymisterapia) sen verran, että olen kuullut, miten paljon siitä on ollut apua rajatilapersoonallisuuden hoitamisessa, ja sinne sen vuoksi haluaisinkin. Se ei nyt sitten ole vain tahdostani kiinni ilmeisesti, vaan siitä, täytänkö kriteerit. (Jotka ovat...?)

Työssäoppimisjakso on alkanut myös. Viikko pian takana hämmentyneissä tunnelmissa, kun oikeastaan koko viikko on ollut yhtä mokaamista ja asioiden sekaannuttamista. En oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä, ja tuntuu siltä, että olen nyt ihan väärissä tehtävissä, enkä edes välttämättä haluaisi oppia mitään reskontraohjelmien käyttöä (en ensinnäkään tule ikinä oppimaan niitä silä tavalla, mitä minulle siellä opetetaan, ei pahalla, olen vain itse vajaa, minun vikani).

Tänään ensimmäinen täysi päivä siis edessä. Pelkään, että se on seisoskelua tumput suorina tiskillä, koska en osaa mitään. Haluaisin käydä tutustumassa tietokonehuollon ja käytöntuen puolelle (jonne minut sijoitetaan onneksi pian). Viihtyisin myös paremmin miesporukassa, ehkä siksi, että saan huomion silloin kun puhun ja miehet tuntuvat tasavertaisemmilta kavereilta, kuin naiset. Näin sen olen aina kokenut lapsuudestani saakka, jolloin minulla oli ensimmäiset ystävänikin poikia.

Onneksi Rakas on alkanut hieman ymmärtämään minua ja tilannettani. Hän yrittää edes vähän ja se riittää minulle. <3